Tulosta Tulosta
A A
Etusivu / Ohjeet ja lomakkeet / Paloturvallisuus / Risujen ja puutarhajätteen poltto

Risujen ja puutarhajätteen poltto

Avotulen teko

Nuotiota tai muuta avotulta ei saa sytyttää, jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että metsäpalon, ruohikkopalon tai muun tulipalon vaara on ilmeinen. (Pelastuslaki 379/2011, 6 §)

Avotulta ei saa tehdä toisen maalle ilman maanomistajan lupaa.

Kuivanakin aikana saadaan kulottaa erityistä varovaisuutta noudattaen, ellei alueen pelastusviranomainen ole erityisesti syystä kieltänyt avotulen tekoa. Metsämaan kulotus on aina suoritettava kulotuksen käytännön työhön perehtyneen metsäammattilaisen valvonnassa. Kulotuksen suorittajan tulee kulotuksesta ennakolta pelastuslaitokselle.
(Pelastuslaki 379/2011, 7 - 8 §)

Kulotusilmoituslomake - SatakunnanPelastuslaitos.pdf (pdf, 0.05 Mt)

Mikäli esimerkiksi oksien tai muiden poltettavaksi kelpaavien jätteiden, kuten olkien ja hakkuutähteiden poltosta muodostuu merkittävästi savua, asiasta on ilmoitettava ennakolta pelastuslaitokselle puh. 044 - 701 1510. Pimeällä polttamista tulee välttää.

Alueen pelastusviranomainen voi perustellusta syystä kieltää avotulen teon pelastustoimen alueella tai osassa sitä määräajaksi. Päätöksestä tulee tiedottaa.

Oksien poltto

Jätteiden poltto kiinteistöillä on kielletty sekä lämmityslaitteissa että avopolttona.

Puhdasta puutavaraa, risuja ja oksia ja niihin verrattavaa saa kuitenkin polttaa lämmityslaitteissa.

Risujen, oksien sekä lisäksi maa- ja metsätaloudessa syntyvien poltettavaksi kelpaavien jätteiden, kuten olkien ja hakkuutähteiden avopoltto on asemakaava- ja suunnittelutarvealueilla kielletty.

Avotulella ei saa aiheuttaa savu- tai nokihaittoja naapurille. Avotulen tekijä on aina vastuussa teostaan, ilmoittaminen ei poista vastuuta. Oksien polttoon ym. toimintaan on aina varauduttava riittävin alkusammutusvälinein ja huolehdittava jälkivartioinnista.

Lisää ohjeita avotulesta, juhannuskokoista ja kulotuksesta Satakunnan pelastuslaitoksen alueella (doc, 0.22 Mt)

SIVUN ALKUUN

Sivu päivitetty 20.03.2012