Sammutus-, pelastustehtävien ja sairaankuljetustehtävien suorittamista varten pelastuslaitoksen hälytysajoneuvojen on päästävä riittävän lähelle rakennusta, sen hätäpoistumisikkunoita ja -parvekkeita sekä sammutusveden otto- ja syöttöpaikkoja. Tätä varten on rakennuksen lähelle johdettava riittävä ajotie (pelastustie).
Pääovelle ajamista ei saa estää ajoesteillä (ns. betoniporsailla yms.).
Sairasautojen on aina päästävä uloskäynnin kohdalle.
Tämä vaatimus tulee ottaa huomioon rakennuslupakäsittelyssä. Pelastustie on perustettava kantavaksi 7 m leveydeltä puomitikasauton toiminta-alueella. Vahvistetun alueen etäisyys on vähintään 4 m rakennuksen seinästä. Ajotien pituuskaltevuus ei saa olla jyrkempi kuin 1:11. Vaatimukset eivät kuitenkaan ole taannehtivia. Olemassa olevien rakennusten kyseessä ollen on rakenteellisista puutteista annettava korjaussuositus. Korjausmääräys on annettava, mikäli pihajärjestelyjä on muutettu tai olosuhteet ovat muuttuneet esimerkiksi puiden kasvamisen johdosta sellaiseksi, että pelastustoimenpiteiden suorittaminen on estynyt.
Puomitikasauton mittoja (Kanta Porin asema);
- auton pituus
11,3 m
- auton leveys 6 m (tukijalat ulkona)
- kääntösäde
13 m
- sivu- ulottuma
20m (30m korkeuteen asti)
- max. tuulen nopeus 12,5 m/s
- max. tukijalkavoima
200 kN
Pelastustie on merkittävä ja pidettävä esteettömänä. Pelastustie merkitään pysäköintikieltomerkillä sekä lisäkilvellä PELASTUSTIE.
Pelastustie-, pelastamis- ja pelastautumissuunnitelman tarkastaa
kunnan pelastusviranomainen.
Hyväksytty suunnitelma tulee toimittaa riittävän ajoissa työmaalle
tiedoksi ja noudatettavaksi.
Pelastustien toimivuus testataan pelastuslaitoksen puomitikasautolla ennen rakennusvalvontaviraston käyttöönottokatselmusta ja mikäli pihajärjestelyissä tehdään muutoksia ennen loppukatselmusta.
Pelastustien suunnittelussa huomioitava
Pelastustietä suunniteltaessa tulee ensisijaisesti käyttää normaaleja ajoreittejä / huoltoreittejä, jotka ovat hiekka, asvaltti ym. kovapintaisia alustoja. Normaalien ajoreittien ulkopuoliset alueet tulee vahvistaa. Vahvistettu alue on merkittävä tontille.