Palovaroittimet

Laki edellyttää, että

- kaikkiin asuntoihin asennetaan vähintään yksi palovaroitin joka kerrokseen (1/kerros/60m²). Myös kesämökeille.

- asunnon haltija, myös vuokralainen hankkii riittävän määrän palovaroittimia

- asukas on vastuussa palovaroittimien toimintakunnosta

Palovaroittimen oikea sijainti on katossa vähintään puolen metrin päässä seinästä ja muista esteistä, sillä savu ja lämpö nousevat ensin kattoon.

Riittävä määrä palovaroittimia on vähintään 1/kerros/60 m2 . Suositeltavaa olisi sijoittaa palovaroittimet kaikkiin makuuhuoneisiin ja eteiseen asunnon uloskäyntireitille.

Turhien hälytysten välttämiseksi palovaroitinta ei pidä asentaa lieden, uunin, saunan, kylpy- tai pesuhuoneen eikä tulisijan tai takan välittömään läheisyyteen.

Yhteistiloihin, kuten irtaimistovarastoihin ja porrashuoneisiin suositellaan palovaroitinryhmän asentamista.

Esimerkkejä palovaroittimista video (.avi) (0:30)

Häkävaroittimen sijoittamisessa on paljon samoja sääntöjä kuin palovaroittimen sijoittamisessa, mutta toisaalta häkävaroittimen sijoittaminen on paljon tarkempaa, koska häkä on vain hieman ilmaa kevyempää. Hiilimonoksidi eli häkä, sen kulkeutuminen kattoon mahdollisten ilmavirtausten vallitessa ei ole välttämättä riittävän nopeaa. Tämän vuoksi häkävaroittimen sijoittamiseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

Hyvän häkävaroittimen tunnistaa jo siitä, että sen käyttöohjeessa on yksityiskohtaisesti kerrottu varoittimen sijoittamisesta. Jos kuitenkin on kyseessä yhdistetty häkä- ja palovaroitin, se täytyy sijoittaa kattoon.

BS- standardissa häkävaroitin suositellaan asennettavaksi 2- 3 m etäisyydelle vaakatasossa mitattuna tulisijasta ja 1,5- 1,8 m korkeudella lattiasta.

Palovaroittimen huolto: Testaa palovaroitin kerran kuukaudessa ja aina kun olet ollut pitempään poissa.

Yksittäisen palovaroittimen voit hävittää muun talousjätteen mukana. Vie käytetyt paristot keräyspisteeseen.

Lisää tietoa: www.pelastustoimi.fi/turvatietoa


SIVUN ALKUUN

Sivu päivitetty 21.09.2011