Rakennetun tontin tai rakennuspaikan omistaja on velvollinen asettamaan kadulta hyvin näkyvään paikkaan osoitenumeron, joka on myös pimeänä aikana selkeästi havaittavissa. Osoitenumero tulee olla asennettuna paikoilleen ennen rakennuksen käyttöönottoa. Osoitenumeron on oltava selvästi havaitta- vissa kadulle molemmista suunnista lähestyttäessä. Mikäli rakennus sijaitsee katujen risteyksessä, tulee osoitenumerointi näkyä selvästi molemmille kaduille.
Osoitenumero on oltava aina näkyvillä ja se on sijoitettava katuun rajoittuvassa tai sen välittömässä läheisyydessä olevassa rakennuksessa kadulle johtavan portin tai muun sisääntulokäytävän kohdalla sekä milloin rakennus tai rakennukset eivät ulotu katuun tai sen välittömään läheisyyteen, näkyvään paikkaan kiinteistölle johtavan ajoväylän alkupäähän.
Milloin samalla paikalla on useita rakennuksia, tulisi näkyvälle paikalle asettaa koko aluetta koskeva opastaulu ja osoitenumero on lisäksi kiinnitettävä erikseen kuhunkin taloon. Jos rakennuksessa on useampia porrashuoneita, on ne merkittävä isoin kirjaimin. Huoneistot on jatkuvaa numerosarjaa käyttäen kautta talon merkittävä numeroilla A -portaan alimmasta kerroksesta alkaen.
Pelastuslaitoksen toimintamahdollisuudet
Näkyvä ja oikein asennettu osoitenumerointi saattaa joskus nopeuttaa ammattiavun saapumista kohteeseen. Kunnollisella numeroinnilla voitetaan hätätilanteessa tällöin useita sekunteja – jopa minuutteja, jotka voivat olla merkittäviä avun tarvitsijan kannalta.